REITTI

 

Lähtö:

Lähtö on Joulupukin Pajakylästä, aukiolta Joulupukin kammarin edestä. Sekä kävelijät että juoksijat lähtevät yhtä aikaa, juoksijoiden johdolla.

 

2km jälkeen kaikkien matkojen reitti menee Santa Parkin (Joulupukin luolan) läpi 

 

Reittikartta (pdf)

 

12km reitti kääntyy Santa Parkin jälkeen oikealle ja kulkee pääosin nelostien sivussa olevaa kevyenliikenteen väylää suoraan Rovaniemen keskustaan.

Vaikeusaste: Helppo

 

Puoli- ja täysmaratonin juoksijat kääntyvät Santa Parkin jälkeen vasemmalle, reitti jatkuu alamäkivoittoisena Kemijoelle saakka. Tämän jälkeen reitti jatkuu pääasiassa tasaisena aina Rovaniemen keskustaan, jossa Rautatiesillalla, kirkon kupeessa, puoli- ja täysmaratoonarit jakaantuvat omille reiteilleen. Täysmaratoonarit jatkavat Kemijoen yli ja etelään Paavalniemen suuntaan kääntöpisteelle. Puolimaratoonarit menevät myös joen yli mutta kääntyvät vasempaan kohti Jätkänkynttilä siltaa mistä onkin vain enää loppukiri puolimaratonin maaliin Lordi-aukiolle.
Täysmaratoonarit palaavat Paavalniemestä takaisin rautatiesillan luo josta jatkavat sitten samaa reittiä puolimaratoonareiden kanssa Jätkänkynttilä- sillalle, yli Kemijoen ja kohti Lordin aukion maalia.

 

Vaikeusaste: Puolimaratonin reitti on helppo,

 

Täysmaratonin reitti on puolimaraton eriytymiskohtaan helppo ja siitä eteenpäin kohtalainen. Täysmaratonin kokonaisreitti on kohtalaisen helppo.

 

Huoltopisteet sijaitsevat matkalla 3-4km välein. Koko matka on selkeästi merkitty, vaikeissa kohteissa nauhoituksin ja tiehen maalatuin merkein. Etäisyysmerkit ovat 1km välein. Reitti on virallisesti mitattu vuonna 2003.

 

Maali:
Sijaitsee kaupungin keskustassa Lordi aukiolla. Palkintoseremonia alkaa keskiyöllä (00:00)

 

Reittiennätykset:

 

Maraton
Miehet: 2:47:03  Zaiceras Robertas (LT)  2007
Naiset: 3.03.33  Fiona Oakes (GBR)  2010

 

Puolimaraton
Miehet: 1.13.35  Lauri Friari (FIN) 2010
Naiset 1:17:26 Maija Oravamäki (FIN)  2005

 

12km
Miehet: 38:08  Joni Rautio (FIN)  2007
Naiset: 48:16  Elli-Tarja Hallikainen (FIN) 2008

 

 

© SantaClausMarathon 2014 Design: Fintravel Ltd